Milloin viimeksi pysähdyit ajattelemaan itseäsi johtajana?

Johtajaretriitti, yritysjohtamisen vastuullisissa tehtävissä toimiville
Kroatiassa 30.9-2.10.2026

Miksi purjehdukselle?

Vastuullisissa johtotehtävissä työskentelevien arki täyttyy päätöksistä, tavoitteista, ihmisistä ja jatkuvasta muutoksesta. Organisaation kehittämiselle löytyy usein aikaa, mutta kuinka usein pysähdyt pohtimaan omaa johtajuuttasi?

● Millainen johtaja olen tänään?

● Mitkä ajattelumallit auttavat minua onnistumaan – ja mitkä rajoittavat minua?

● Miten huolehdin omasta jaksamisestani jatkuvien vaatimusten keskellä?

● Millaiseksi johtajaksi haluan kasvaa tulevaisuudessa?

Tämä retriitti tarjoaa mahdollisuuden irrottautua hetkeksi arjesta ja tarkastella omaa johtajuutta uudesta näkökulmasta.

Päivien aikana keskustellaan avoimesti johtamisesta, hyvinvoinnista, päätöksenteosta, onnistumisista, epäonnistumisista ja tulevaisuudesta. Tarkastelemme, mitä kokemukset ovat opettaneet meille johtajina, missä olemme juuri nyt ja millaista vaikutusta haluamme tehdä tulevaisuudessa.

Purjehduksen rytmi luo tilaa ajatella, kuunnella ja käydä keskusteluja, joille harvoin löytyy aikaa normaalin työarjen keskellä. Retriitin keskiössä eivät ole teoriat tai valmiit mallit, vaan osallistujien omat kokemukset, oivallukset ja vertaistuki.

Retriitti on suunnattu vastuullisissa yritysjohtamisen rooleissa toimiville johtoryhmän jäsenille, toimitusjohtajille ja hallituksen jäsenille, jotka haluavat pysähtyä hetkeksi oman johtajuutensa äärelle ja vaihtaa ajatuksia muiden kokeneiden johtajien kanssa.

mitä saat?

Kolmen päivän aikana osallistujat:

● Pysähtyvät tarkastelemaan omaa johtajuuttaan uudesta näkökulmasta

● Keskustelevat hyvinvoinnista, jaksamisesta ja johtamisen kuormituksesta luottamuksellisessa ympäristössä

● Tunnistavat omia ajattelumallejaan ja niiden vaikutuksia päätöksentekoon

● Jakavat kokemuksia onnistumisista, epäonnistumisista ja johtamisen haasteista

● Kirkastavat omia tavoitteitaan ja tulevaisuuden suuntaansa johtajana

● Verkostoituvat muiden kokeneiden johtajien kanssa

Aikataulu

Keskiviikkona 30.9.2026

● Ohjelma alkaa kun Norwegianin lennolla tulevat ehtivät Trogiriin
● Päivän agendana on tutustuminen osallistujiin ja purjehduksen teeman taustoitus
● Purjehdus yhteen saariston kauniista kyläsatamista
● Illallinen ravintolassa

Torstaina 1.10.2026
● Aamiainen ja kevyt lounas veneellä
● Päivän teemana ihmisen ajatteluvinoumat. Tosielämän tarina itse kerrottuna: Korona tulee, kaikki kaatuu. Mitä jää jäljelle?
● Purjehdus toiseen kyläsatamaan
● Illallinen ravintolassa

Perjantaina 2.10.2026
● Aamiainen ja lounas veneessä
● Päivän teemana omat tavoitteeni ihmisenä ja johtajana
● Purjehdus Trogiriin. Trogirissa ollaan takaisin klo 18 mennessä.
● Illallinen Trogirissa

Torstain ohjelmaan tulee mahdollisesti vierailu viinitilalla saaristossa tai liikunnallinen aktiviteetti kuten snorklaus. Kunkin päivän tarkkaan ohjelmaan vaikuttaa muun muassa sää. Jos aamupäivällä on mukava tuuli, silloin purjehditaan ja iltapäivällä opiskellaan. Kauniilla kelillä voidaan pysähtyä ankkurissa ja niin edelleen. Koulutuksen jälkeen 2.-3.10. välisen yön voi halutessaan majoittua veneessä.

mitä se maksaa?

Hinta per osallistuja
● 2490 euroa+ALV omalla hytillä
● Toinen henkilö samassa hytissä 990 euroa+ALV

Hintaan sisältyy
● kaikki purjehdukseen ja retriittiin liittyvä
● ruokailut veneessä (aamiainen ja lounas) sekä illalliset kolmena iltana

Hintaan ei sisälly:
● Matkat Trogiriin
● Aikataulutuksessa on otettu huomioon Norwegian lennot Helsingistä Spiltiin (yhteinen taksi kentältä noin 10km matka)

TUTUSTU JÄRJESTÄJIIN

Pasi paukkeri

 

Pasi toimii Terveystalossa vastaavana psykoterapeuttina ja tuon ohessa itsenäisenä ammatinharjoittajana niin psykoterapeutin, työnohjaajan, kouluttajan kuin luennoitsijan rooleissa. Näissä kaikissa tehtävissä Pasi pyrkii auttamaan asiakkaita kohti kokonaisempaa, inhimillisempää ja parempaa.

Pasi itse kuvaa lähestymistapaansa näin: “Ajattelen ihmistä monen itselleen tärkeän osan summana. Näihin asioihin kuuluvat usein terveys, perhe, parisuhde, työ, opiskelu, harrastukset ja sosiaaliset suhteet tai joitakin näistä, joskus jonkun näiden puute tai kaipaus. Minä pyrin auttamaan sinua löytämään juuri sen sinulle tärkeän ja tukemaan kohti sitä”

Purjehduksella Pasi on fasilitoimassa keskustelua.

Pasin Linkedin -profiili

Jaakko Ranta

 

Jaakko Ranta on Ankkurimatkojen pääkippari, interim-yrittäjä ja #kasvujuristi.

Hän on toiminut muun muassa lakimiehenä, lakiasianpäällikkönä, startup-yrittäjänä, aktiivisena osakkaana, hallituksen puheejohtajana ja jäsenenä. Lisäksi häneltä löytyy charter-kipparin pätevyys sekä Suomesta että Kroatiasta ja purjehduskokemusta 20 vuodelta ja yli 10 maasta.

Jaakko vastaa kaikkiin purjehduksiin liittyviin kysymyksiin

Puhelimella +358503484824

Sähköpostitse jaakko@ankkurimatkat.fi

WhatsAppilla sivuston oikeassa alanurkassa.

www.linkedin.com/fi/jaakkoranta/

 
 


MITEN LÖYDÄN PERILLE?

Purjehdukselle lähdetään UNESCOn maailmanperintökohteisiin kuuluvan Trogirin kaupungin venesatamasta. Kippari päättää tarkat matkakohteet vasta paikanpäällä, erityisesti säätiedotukset huomioiden. Todennäköisesti vieraillaan ainakin lähisaarissa, kuten Solta, Brac tai Hvar.

Helsingistä suoria lentoja Splitin lentokentälle tarjoavat Norwegian https://www.norwegian.com/fi/kohteet/split/?D_City=HEL ja Finnair https://www.finnair.com/fi-fi/kohteet/eurooppa/kroatia/split. Trogirin kaupunki sijaitsee Splitin lentokentältä noin 10 minuutin ajomatkan päässä.


ILMOITTAUDU MUKAAN!

    Hyväksyn, että antamiani tietoja käytetään purjehduksen järjestämiseen ja että minuun voidaan olla yhteydessä purjehdusta koskien. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille.

    Instagram

    @ankkurimatkat
    Ankkurimatkat

    @ankkurimatkat

    Ankkurimatkat vie yritysjohtajia ja tiimejä Kroatiaan purjehtimaan, kouluttautumaan, verkostoitumaan, inspiroitumaan ja viihtymään. ☀️⛵️😎🏝️⛰️
    • Kesän ja syksyn 2026 avoimet purjehdukset on nyt julkaistu verkossa, www.ankkurimatkat.fi. Käy poimimassa omasi. Lähdetkö matalan kynnyksen verkostoitumispurjehdukselle Helsingistä vai oletko 5-25 henkeä työllistävä yrittäjä, joka haluaa inspiroitua samassa tilanteessa olevien kanssa Kroatiassa? Kesäkuu. Ajan vieläpä tarjoushinnat! ✅😎⛵️☀️⚓️
    • Nyt kipinkapin varaamaan purjehduksia! ☀️⛵️😎#ankkurimatkat #strategia #purjehdus #tiimipäivä
    • Kimmo sen tiivistää: veneessä olevat ihmiset ja viihtyisä ympäristö tekevät matkasta antoisan. Järjestäjän tehtäväksi jää luoda mahdollisuus sille, että palaset osuvat kohdilleen. #ankkurimatkat #kroatia #johtaminen #purjehdus #johtajuusretriitti
    • Tatjan mielestä parasta koulutusmatkalla oli muiden toimialojen johtajien kanssa käyty ajatuksenvaihto, ristiinpöylys. ☀️⛵️😎#ankkurimatkat #johtaminen #purjehdus #johtajuusretriitti #kroatia
    • Seuraava palaute: Olli tykkäsi erityisesti siitä, että vaikka puhuttiin asiaa, kankean seminaarin sijaan oli rento meininki, jossa pääsi katsomaan ammatillisia asioita hiukan kauempaa. 😎💪#ankkurimatkat #johtaminen #purjehdus #kroatia
    • Seuraa palautteita osallistujilta. Oletko valmis? Hyvä. Anni, ole hyvä! ☀️⛵️😎#ankkurimatkat #purjehdus #johtaminen #kroatia
    • Johdon koulutus 29.4.-2.5.2026 oli erittäin onnistunut. Aurinkoa, keskusteluja, uusia tuttavuuksia, hyvää ruokaa, oppeja ja elämyksiä. Näillä palaa arkeen vahvempana johtajana! 💪
    • Varaa paikkasi täältä https://ankkurimatkat.fi/johdon-koulutus-29-4-1-5-2026/
    Kesän ja syksyn 2026 avoimet purjehdukset on nyt julkaistu verkossa, www.ankkurimatkat.fi. Käy poimimassa omasi. Lähdetkö matalan kynnyksen verkostoitumispurjehdukselle Helsingistä vai oletko 5-25 henkeä työllistävä yrittäjä, joka haluaa inspiroitua samassa tilanteessa olevien kanssa Kroatiassa? Kesäkuu. Ajan vieläpä tarjoushinnat! ✅😎⛵️☀️⚓️
    Kesän ja syksyn 2026 avoimet purjehdukset on nyt julkaistu verkossa, www.ankkurimatkat.fi. Käy poimimassa omasi. Lähdetkö matalan kynnyksen verkostoitumispurjehdukselle Helsingistä vai oletko 5-25 henkeä työllistävä yrittäjä, joka haluaa inspiroitua samassa tilanteessa olevien kanssa Kroatiassa? Kesäkuu. Ajan vieläpä tarjoushinnat! ✅😎⛵️☀️⚓️
    2 weeks ago
    View on Instagram |
    1/9
    Nyt kipinkapin varaamaan purjehduksia! ☀️⛵️😎#ankkurimatkat #strategia #purjehdus #tiimipäivä
    3 weeks ago
    View on Instagram |
    2/9
    Kimmo sen tiivistää: veneessä olevat ihmiset ja viihtyisä ympäristö tekevät matkasta antoisan. Järjestäjän tehtäväksi jää luoda mahdollisuus sille, että palaset osuvat kohdilleen. #ankkurimatkat #kroatia #johtaminen #purjehdus #johtajuusretriitti
    4 weeks ago
    View on Instagram |
    3/9
    Tatjan mielestä parasta koulutusmatkalla oli muiden toimialojen johtajien kanssa käyty ajatuksenvaihto, ristiinpöylys. ☀️⛵️😎#ankkurimatkat #johtaminen #purjehdus #johtajuusretriitti #kroatia
    1 month ago
    View on Instagram |
    4/9
    Seuraava palaute: Olli tykkäsi erityisesti siitä, että vaikka puhuttiin asiaa, kankean seminaarin sijaan oli rento meininki, jossa pääsi katsomaan ammatillisia asioita hiukan kauempaa. 😎💪#ankkurimatkat #johtaminen #purjehdus #kroatia
    1 month ago
    View on Instagram |
    5/9
    Seuraa palautteita osallistujilta. Oletko valmis? Hyvä. Anni, ole hyvä! ☀️⛵️😎#ankkurimatkat #purjehdus #johtaminen #kroatia
    1 month ago
    View on Instagram |
    6/9
    Johdon koulutus 29.4.-2.5.2026 oli erittäin onnistunut. Aurinkoa, keskusteluja, uusia tuttavuuksia, hyvää ruokaa, oppeja ja elämyksiä. Näillä palaa arkeen vahvempana johtajana! 💪
    1 month ago
    View on Instagram |
    7/9
    Varaa paikkasi täältä https://ankkurimatkat.fi/johdon-koulutus-29-4-1-5-2026/
    Varaa paikkasi täältä https://ankkurimatkat.fi/johdon-koulutus-29-4-1-5-2026/
    4 months ago
    View on Instagram |
    8/9

    Ankkurimatkat tuottaa Työelämän parhaita hetkiä!

    ☀️⛵ Nappaa Early Bird -etu! ☀️⛵
    Kaikki purjehdukset -10% 30.6. saakka.